sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Hahkijan joulupaja aukesi!


Täällä on Hahkijan joulupaja!


Puodista voi löytää vaikka mitä jouluista.


Kahvia ja pipareita, maksu lanttilehmään jos jaksaa.


Tontut vahtivat hyllyn päällä. Kirjaavat muistiin kaiken minkä näkevät.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Maggaraa!


Makkaramassat ovat valmiit. On koneen kasaamisen aika.


Yhdistyksen puheenjohtaja Carita asentaa luonnonsuolen täyttöputkeen. Homma sujuu, tätä on tehty ennenkin.


Makkaramassan pursottaminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. Pieni harjoittelu alkaa tuottamaan tasakokoisia makkaroita.


Valmis kieppi kanimakkaraa.


Kalamassaa ei pursotettu suoleen vaan se rullattiin kelmuun keittämisen ajaksi.


Unohtuivatkohan nämä makkarat pistellä ennen keittämistä? Näyttää olevan hieman painetta.


Seitsemän erilaista makkaraa; kani-, kana-, riista eli hirvi-, ryyni-, lammas-, kala- ja chorizomakkara. Nyt jokainen pääsi maistelemaan mikä on oma suosikki.


Maggarapäivä oli tarkoitettu vain jäsenille. Kaikki yhdeksän osallistujaa saivat kotiinviemisiksi viisi kiloa tuhtia tavaraa. Ilman yhtään E-koodia.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kynttilöitä ja kauniita värejä

Kynttiläpäivän satoa. Viikolla 47 avattavassa Hahkijan JouluPajassa on kynttilöitä myynnissä. Ehkäpä näistäkin jokunen pääsee myyntiin siistimisen jälkeen.








sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kynttilöitä pimeneviin iltoihin


Aluksi kuuntelimme teoriaa muotinteosta.


Sitten parafiinit sulamaan. Tässä on vain kaksi pientä kattilaa, mutta käytössä oli myös haudutuskattila, johon mahtui tosi iso pönttö.


Tarjolla oli mahdollisuus pyöritellä mehiläisvahalevyistä kynttilöitä luppoaikoina.



Ja sitten alkoi valut monenmoisiin muotteihin.


Kartiot olivat suosittuja. Pahviset muotit on saatu Novitalta Korialta.


Coctail-lasit (muoviset) saivat uuden käyttötarkoituksen.


Lasti kynttilöitä lähdössä kotiin, 10kg, perinteisesti maitotölkkiin valettuna.
Huomenna katsotaan miten kauniita valontuojia purkeista paljastuu.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kurpitsat valtaavat blogin!

Vielä muutama kuva Kirjasto by Night - tapahtumasta.


Tältä näytti satuhuone tapahtuman alussa.
Lopulta olo oli kuin suuren kurpitsan sisällä.
Piirrustuksia oli varmasti yli sata, ja kun tila loppui seiniltä, otettiin ikkunat käyttöön.


Börje ja Jorma, jättiläiskesäkurpitsaveljekset.
Olivat komea ilmestys kirjastossa!

Kirjasto by night ja kurpitsat

Iitin kirjastossa vilisti torstaina 3.11. suuri joukko noitia, zombeja ynnä monenlaisia sarvipäitä. Halloweenteemalla toteutettu tapahtuma sisälsi kirjaston perustoimintojen lisäksi Kausalan koulun vanhempainyhdistyksen kanttiinin, kasvomaalausta ja ulkona sijainneen temppuradan.
Hahkija järjesti tapahtumaan erittäin suositun kurpitsojen piirtämisen, kurpitsalyhtyjen koverrusta joukkuekilpailuna sekä ison Bertta -jättiläiskurpitsan painon arvauskilpailun hienoine palkintoineen.

Öljysiemenkurpitsan muuttamista lyhdyksi


Valmiita lyhtyjä äänestysjonossa, vaikuttavan näköisiä kun ulkona oli niin pimeää ja kynttilät näkyivät hyvin



Kaksikin kurpitsaa näytti siltä että olivat syöneet jotakin sopimatonta...


Bertaksi nimetyn kurpitsan paino piti arvata - oikea vastaus oli 75 kiloa


Lämpimät kiitokset tapahtuman tukijoille palkinnoista: Backmanin Rautakaupalle, Kymenlaakson Agrimarketille, Lakumesta Oy:lle ja Ruuskasen kukkakaupalle!